Rahapoliittinen katsaus pähkinänkuoressa – heinäkuu 2024
Mitä päätettiin?
Ohjauskorot pidettiin ennallaan
Korot ovat edelleen korkeat ja auttavat hidastamaan inflaatiota. Tämä on tärkeää, sillä inflaatio pysyy todennäköisesti 2 prosentin tavoitettamme nopeampana vielä hyvän aikaa ensi vuoden puolellakin.
Mitä taloudessa nyt tapahtuu?
Talous elpyy verkkaisesti
Talous kasvaa pääosin palvelualojen ansiosta. Koska inflaatio vaimenee ja palkat nousevat, ihmiset voivat lisätä kulutustaan.
Teollisuustuotannolle ei kuulu hyvää
Yritykset eivät lisää tuotantoa eikä tuotteiden vientikään kasva. Tilanne todennäköisesti paranee maailmantalouden elpymisen myötä.
Inflaation hidastumisen tie voi olla kuoppainen
Ruoan ja tavaroiden hinnat eivät nouse enää yhtä kovasti kuin aiemmin. Odotamme inflaation palaavan 2 prosentin tavoitteemme mukaiseksi ensi vuoden jälkipuoliskolla, mutta vastassa voi olla vielä ylä- ja alamäkeä.
Palkat nousevat yhä nopeasti
Palkankorotuksia pyydetään aiemman hinnannousun takia. Työpaikkojen määrä lisääntyy yhä etenkin palvelualoilla. Yritykset tekevät vähemmän voittoa osittain siksi, etteivät ne siirrä palkkakustannusten kasvua tuotteidensa hintoihin.
Asuntolainojen kysyntä kasvaa jälleen
Korot ovat korkeat, joten lainat ovat edelleen melko kalliita, mutta asuntolainan saanti on hieman helpottunut. Asuntolainojen kysyntä kasvaakin nyt ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen.
Yksityiskohtaisempaa tietoa
RAHAPOLIITTISET PÄÄTÖKSET
Lue EKP:n neuvoston tuoreimmat päätökset ohjauskoroista ja muista rahapolitiikan välineistä.
LehdistötiedoteRAHAPOLIITTINEN KATSAUS
Tutustu viimeisimpien rahapoliittisten päätösten perusteluihin.
Rahapoliittinen katsaus