Mikä on nettorahoitusvaroja koskeva sopimus (ANFA-sopimus)?

Kaikilla keskuspankeilla on varoja, jotka eivät liity rahapolitiikan hoitamiseen. Euroalueella EKP:n neuvosto päättää kaikkien jäsenmaiden rahapolitiikasta. Talous- ja rahaliittoa perustettaessa valtiot kirjasivat Euroopan unionin perussopimuksiin, että rahapolitiikkaan liittyvät tehtävät siirretään EU:n tasolle. Kansalliset keskuspankit saivat ja saavat kuitenkin edelleen suorittaa rahapolitiikkaan liittymättömiä kansallisia tehtäviä, kunhan ne eivät ole ristiriidassa Euroopan keskuspankkijärjestelmän (EKPJ) tavoitteiden ja tehtävien – ja erityisesti rahapolitiikan – kanssa. Tämä periaate perustuu EKPJ:n ja EKP:n perussäännön artiklaan 14.4. 

Siksi kansallisilla keskuspankeilla on myös varoja, jotka eivät liity rahapolitiikan tai eurojärjestelmän valuuttamarkkinatoimien toteuttamiseen, kuten 

• kulta- tai valuuttavarannot
• työntekijöiden eläkerahastojen varat ja muut sijoitusvarat
• julkisyhteisöjen, muiden maiden keskuspankkien tai muiden asiakkaiden tekemien talletusten vastaerät. 

Kansallisilla keskuspankeilla on taseessaan vastaavasti myös rahapolitiikkaan liittymättömiä velkoja, kuten edellä mainittuja julkisyhteisöjen tai muiden maiden keskuspankkien talletuksia sekä EU:n toimielimien talletuksia. Kansalliset keskuspankit voivat hoitaa tällaisia kansallisia tehtäviään, mikäli ne eivät ole ristiriidassa Euroopan keskuspankkijärjestelmän (EKPJ) tavoitteiden ja tehtävien – ja erityisesti rahapolitiikan – kanssa. Samaan tapaan myös EKP:llä on omien varojen sijoitussalkku, jossa ovat sen pääoman ja rahastojen varojen sijoitukset, sekä työntekijöiden eläkerahaston varojen sijoitussalkku.

Kansallisilla keskuspankeilla oli edellä mainitut sijoitussalkut jo ennen eurojärjestelmään liittymistä, ja niiden tuotot ovat osa kansallisten keskuspankkien rahoitustuloa. Euroaluetta luotaessa oli selvää, että sijoitussalkut täyttäisivät osaltaan euroalueen pankkijärjestelmän likviditeettitarpeita, sillä ne huomioitaisiin rahapoliittisten operaatioiden mitoittamisessa. Rahapolitiikan kannalta ei pidetty ongelmallisena, että sijoitussalkut jäisivät kansallisten keskuspankkien hallintaan rahapolitiikan ulkopuolelle. Todettiin, että niiden voitaisiin antaa kasvaa ajan myötä samaan tahtiin (tai hitaammin) kuin setelien kysyntä ja pankkijärjestelmän varantovelvoitteet. EKP:n neuvosto on kuitenkin katsonut, että mikäli rahapolitiikkaan liittymättömien nettorahoitusvarojen annettaisiin pidemmän aikaa kasvaa nopeammin kuin likviditeettitarpeet, tilanne voisi vaarantaa rahapolitiikan tavoitteet. ANFA-sopimus laadittiin tällaisten nettorahoitusvarojen kasvun hallitsemiseksi ja rajoittamiseksi.

Keskuspankin taseen molemmilla puolilla (vastaavissa ja vastattavissa) on varoja ja velkoja, jotka eivät suoraan liity rahapolitiikkaan. Nettorahoitusvarat tarkoittavat tällaisten varojen ja velkojen erien erotusta. Asiaa havainnollistaa alla oleva EKP:n verkkosivuilla julkaistu eurojärjestelmän viikkotase 29.12.2023 päättyneeltä viikolta. Nettorahoitusvarojen tarkka määritelmä on ANFA-sopimuksen liitteessä I.

Viikkotaseesta näkyy, että eurojärjestelmän nettorahoitusvaroja laskettaessa otetaan huomioon vastaavaa-puolen erät 1–4, 5.6, 6, 7.2, 8 ja 9. Vastattavaa-puolelta otetaan huomioon erät 2.5 ja 3–12. Eurojärjestelmän nettorahoitusvarat saadaan vähentämällä vastaavaa-puolen erien summasta vastattavaa-puolen erien summa (ks. alla olevan tasetaulukon keltaisella korostetut osat).

Eurojärjestelmän nettorahoitusvarat olivat ‑28 miljardia euroa 29.12.2023. Ne ovat aikaisempina vuosina supistuneet jatkuvasti. Supistuminen johtui pääasiassa siitä, että eurojärjestelmän taseen vastattavaa-puoli on kasvanut selvästi enemmän kuin vastaavaa-puoli. Tämä kehitys muutti suuntaa vuonna 2023, kun eurojärjestelmän nettorahoitusvarat kasvoivat pitkälti taseen vastattavaa-puolen merkittävän supistumisen vuoksi. Syy tähän oli pääasiassa rahapolitiikkaan liittymättömien talletusten väheneminen, sillä EKP:n neuvosto on viime vuosina muuttanut niille maksettavaa korkoa useaan otteeseen, esimerkiksi syyskuussa 2022 ja helmikuussa 2023.

Nettorahoitusvarat (NRV), setelien määrä ja vähimmäisvarantovelvoitteet (VVV) (mrd. euroa)

ANFA-sopimuksella rajoitetaan kansallisten keskuspankkien nettorahoitusvarojen määrää. Näin voidaan varmistaa, että kansallisten keskuspankkien nettorahoitusvarojen kehityksen aiheuttamat likviditeettin muutokset eivät haittaa rahapolitiikan tehokasta toteuttamista. Ennen vuosien 2007–2008 finanssikriisiä tehokkain tapa toteuttaa rahapolitiikkaa oli varmistaa, että pankit tarvitsivat likviditeettiä eurojärjestelmältä. Rahapolitiikan toteuttamisen perustana oli siis pankkien likviditeettivaje eurojärjestelmään nähden. ANFA-sopimuksella varmistettiin likviditeettivajeen säilyminen. Finanssikriisin aikana pankeille oli tarjottava enemmän likviditeettiä kuin vähimmäisvarantovelvoitteen täyttäminen itse asiassa edellytti. Nyt pankkijärjestelmässä on likviditeettivajeen sijaan ylimääräistä likviditeettiä. Muuttuneessa tilanteessa ANFA-sopimuksella varmistetaan, että ylimääräisen likviditeetin määrä ei ylitä tasoa, jonka EKP:n neuvosto katsoo rahapolitiikan mitoituksen kannalta sopivaksi.

Ei. ANFA-sopimuksella päinvastoin asetetaan kansallisten keskuspankkien nettorahoitusvaroille enimmäismäärä. Näin varmistetaan, että muutokset rahapolitiikkaan liittymättömissä keskuspankkien rahoitusvaroissa ja ‑veloissa eivät haittaa eurojärjestelmän rahapolitiikkaa.

Liikkeessä olevien setelien kokonaisarvon kasvu sekä pankkien velvoite pitää keskuspankissa varantotalletuksia synnyttävät pankkijärjestelmään likviditeettitarpeen, joka täytetään eurojärjestelmän rahapoliittisten operaatioiden ja kansallisten keskuspankkien nettorahoitusvarojen avulla. Kun rahapoliittisissa operaatioissa jaettavalle likviditeetille asetetaan vähimmäismäärä, määritetään samalla kansallisten keskuspankkien nettorahoitusvarojen enimmäismäärä.

Kaikki keskuspankin taseessa olevat varat luovat keskuspankkirahaa eli likviditeettiä, ja kaikki keskuspankin velat vähentävät likviditeettiä. Kun kaikki rahapolitiikkaan liittymättömät saamiset ja velat nettoutetaan (eli saamisista vähennetään velat), pystytään määrittämään keskuspankin muuten kuin rahapoliittisten operaatioiden kautta tarjoaman likviditeetin kokonaismäärä. Rahapolitiikan tehokkaan toteuttamisen edellytyksenä on, että juuri tätä kansallisten keskuspankkien operaatioiden nettolikviditeettivaikutusta rajoitetaan. Siksi nimenomaan nettorahoitusvaroille on asetettu enimmäismäärä eikä bruttorahoitusvaroille.

Nettorahoitusvarojen enimmäismäärä tarkistetaan vähintään kolmen vuoden välein mutta sitä voidaan tarkistaa myös useammin, jos jokin sopimusosapuoli niin pyytää. EKP:n neuvosto määrittää kussakin tarkistuslaskennassa tarvittavat rahapolitiikan parametrit, jotta rahapolitiikka olisi mahdollisimman tehokasta. Se myös määrittää eurojärjestelmän likviditeettitason, vähimmäisvarantoihin sovellettavan velvoiteprosentin sekä suorina kauppoina tehtävien rahapoliittisten arvopaperisijoitusten kokonaismäärän. Kun myös liikkeessä olevien setelien määrän kehitys otetaan huomioon, näiden parametrien pohjalta saadaan eurojärjestelmän yhteenlaskettujen nettorahoitusvarojen enimmäismäärä.

Kun koko eurojärjestelmän nettorahoitusvarojen enimmäismäärä on määritetty, se jaetaan kansallisten keskuspankkien kesken suhteessa niiden osuuksiin EKP:n pääomasta. Kunkin keskuspankin historiallinen lähtötilanne otetaan huomioon. Näin voidaan määrittää nettorahoitusvarojen keskuspankkikohtaiset enimmäismäärät seuraavalle vuodelle. Keskuspankkikohtaisia enimmäismääriä sovelletaan siihen saakka, kunnes seuraava tarkistus tehdään eli viimeistään kolmen vuoden kuluttua. Jos jokin kansallinen keskuspankki ei aio käyttää koko sallittua enimmäismääräänsä, ANFA-sopimus antaa mahdollisuuden siirtää käyttämättä jäävä osuus tilapäisesti toisille keskuspankeille, jotka haluavat suurentaa enimmäismääräänsä. Käyttämättä jäävä osuus jaetaan uudelleen ANFA-sopimuksessa määritellyn keskitetyn mekanismin mukaisesti. Keskuspankkikohtaiset enimmäismäärät vahvistetaan mahdollisen siirron jälkeen. Kansallisten keskuspankkien nettorahoitusvarojen on kunakin vuonna pysyttävä keskimäärin alle enimmäismäärän. 

Poikkeuskiintiöt voivat vaikuttaa siihen, miten nettorahoitusvarojen enimmäismäärä jakautuu eurojärjestelmän kansallisten keskuspankkien kesken, mutta ne eivät saa suurentaa keskuspankkien yhteenlaskettujen nettorahoitusvarojen enimmäismäärää.

Poikkeuskiintiöiden mukaan määräytyy se nettorahoitusvarojen määrä, joka kullakin kansallisella keskuspankilla on vähintään oikeus pitää. Poikkeuskiintiö voi olla myös suurempi kuin EKP:n pääomaosuuksien pohjalta laskettu keskuspankin osuus eurojärjestelmän nettorahoitusvarojen enimmäismäärästä. Eurojärjestelmän yhteenlaskettujen nettorahoitusvarojen enimmäismäärä ei kuitenkaan voi ylittyä, eli jos joidenkin kansallisten keskuspankkien poikkeuskiintiöt ylittävät EKP:n pääomaosuuksien mukaan lasketun määrän, toisten keskuspankkien poikkeuskiintiöiden on vastaavasti oltava pääomaosuuksien mukaista määrää pienempiä.

Poikkeuskiintiöitä on kolmenlaisia.

• Historiallinen poikkeuskiintiö on kytketty kansallisen keskuspankin historialliseen lähtötilanteeseen, ja sillä varmistetaan, että keskuspankilla on oikeus pitää hallussaan nettorahoitusvaroja ainakin lähtötilanteen mukaan määritetty määrä. Historiallinen poikkeuskiintiö on määritelty ANFA-sopimuksen liitteessä III.
• Omaisuuseräkohtaisen poikkeuskiintiön nojalla kansalliset keskuspankit voivat pitää sellaiset sijoituksensa, joita ei ole helppo realisoida sopimus- ja muiden rajoitteiden vuoksi. Omaisuuseräkohtainen poikkeuskiintiö määritellään ANFA-sopimuksen liitteessä IV.
• Dynaamisilla poikkeuskiintiöillä pienten kansallisten keskuspankkien historiallisia kiintiöitä voidaan muuttaa samassa suhteessa kuin eurojärjestelmän yhteenlasketut nettorahoitusvarat kulloinkin kasvavat/supistuvat.

Kussakin tapauksessa poikkeuskiintiöistä sovelletaan vain suurinta.

Tällaisessa tapauksessa käyttämättä jäävä osuus jaetaan ANFA-sopimuksessa määritellyn keskitetyn mekanismin avulla uudelleen niiden keskuspankkien kesken, jotka haluavat suurentaa sijoituksiaan. Käyttämättömän osuuden uudelleenjako on tilapäinen, ja se vahvistetaan nettorahoitusvarojen enimmäismäärien seuraavan tarkistuksen yhteydessä. Uudelleenjako ei vaikuta euroalueen kansallisten keskuspankkien yhteenlaskettujen nettorahoitusvarojen enimmäismäärään, joka määräytyy EKP:n neuvoston rahapoliittisten päätösten perusteella.

Taustalla on institutionaalisia syitä. Joidenkin maiden lainsäädännössä rajoitetaan rahapolitiikkaan liittymättömiä kansallisen keskuspankin sijoituksia, ja toisissa maissa lainsäädäntö edellyttää keskuspankin ottavan osakkaidensa edut huomioon muussa kuin rahapolitiikkaan liittyvässä sijoitustoiminnassaan. Lisäksi osalla kansallisista keskuspankeista on taseensa vastattavaa-puolella suuria talletuksia julkisyhteisöiltä tai muilta asiakkailta, mikä vaikuttaa myös rahapolitiikkaan liittymättömiin sijoituksiin taseen vastaavaa-puolella.

Taustalla on myös historiallisia syitä. Ennen euron käyttöönottoa vuonna 1999 monilla EU-maiden keskuspankeilla oli varsin suuret valuuttavarannot, joiden avulla ohjattiin kansallisen valuutan kurssia etenkin suhteessa Saksan markkaan. Vastaavasti euroalueeseen vuoden 1999 jälkeen liittyneiden EU:n jäsenvaltioiden kansallisilla keskuspankeilla oli eurojärjestelmään liittymiseen saakka mittavia valuuttavarantoja, joilla keskuspankit säätelivät kansallisen valuutan kurssia suhteessa euroon. Erilaisten lähtötilanteiden vuoksi kansallisten keskuspankkien taseiden koostumuksessa saattoi olla huomattavia eroja, jotka joissakin tapauksissa väistyivät vasta vuosia euroalueeseen liittymisen jälkeen.

Jos jonkin kansallisen keskuspankin nettorahoitusvarat ylittäisivät sallitun enimmäismäärän jatkuvasti, rahapolitiikan toteutus voisi vaikeutua. Siksi EKP seuraa vuosittain ANFA-sopimuksen vaatimusten noudattamista kansallisissa keskuspankeissa. EKP:n neuvosto voi EKPJ:n ja EKP:n perussäännön artiklan 14.4 nojalla tarvittaessa kieltää rahapolitiikkaan liittymättömät kansallisten keskuspankkien operaatiot tai rajoittaa niitä, jos ne ovat ristiriidassa EKPJ:n tavoitteiden ja tehtävien ja etenkin eurojärjestelmän rahapolitiikan kanssa. Nettorahoitusvaroille asetettuja enimmäismääriä ei toistaiseksi ole kertaakaan ylitetty perusteetta.

Enimmäismäärän ylitys on perusteltu esimerkiksi silloin, kun se johtuu kansallisen keskuspankin velvoitteista Kansainväliselle valuuttarahastolle (IMF) tai hätärahoituksen tarjonnasta maan pankkijärjestelmälle (ANFA-sopimuksen mukaan hätärahoitus luetaan nettorahoitusvaroihin). Tällöin kansallisen keskuspankin on pyrittävä supistamaan nettorahoitusvaransa mahdollisimman pian ANFA-sopimuksen sallimiin rajoihin. Jos enimmäismäärän ylitys johtuu IMF-velvoitteista, keskuspankilla on vuosi aikaa korjata tilanne.

Nettorahoitusvarojen jääminen laskettua enimmäismäärää pienemmiksi ei ole ongelma. Näin tavallisesti tapahtuukin, ja ilmiö on korostunut vuodesta 2014 lähtien. Eurojärjestelmän keskuspankkien nettorahoitusvarojen tuottama likviditeettiä lisäävä vaikutus jää siis pienemmäksi kuin liikkeessä olevista seteleistä aiheutuvat koko euroalueen likviditeettitarpeet. Kattamatta jäävät likviditeettitarpeet täytetäänkin EKP:n rahapoliittisilla toimilla, eurojärjestelmän säännöllisillä rahoitusoperaatioilla, rahapoliittisista syistä tehtävillä suorilla omaisuuseräostoilla tai rakenteellisilla käänteisoperaatioilla.

Näin ei ole tapahtunut vielä kertaakaan, ja on hyvin epätodennäköistä, että niin tapahtuisi jatkossakaan. Kansalliset keskuspankit ja EKP laativat ANFA-sopimuksen yksimielisesti, ja ne kaikki ovat sitoutuneet noudattamaan sitä. Lisäksi nettorahoitusvarojen enimmäismäärien määrittämisessä käytetään varovaisia oletuksia, mikä entisestään pienentää riskiä, että yhteenlasketut nettorahoitusvarat olisivat liian suuret. Näin ollen toivottu rakenteellinen likviditeettiasema saavutettaisiin todennäköisesti siinäkin tapauksessa, että nettorahoitusvarat ylittäisivät sallitun enimmäismäärän ja rahapoliittiset operaatiot jäisivät siten ennakoitua pienemmiksi. Tällaisessa tilanteessa rahapoliittiset operaatiot voisivat siis olla pienempiä kuin mitä rahapolitiikan tehokas toteuttaminen edellyttäisi, mutta lyhyellä aikavälillä tilanne ei aiheuttaisi äkillisiä ongelmia. Lisäksi EKP ryhtyisi korjaaviin toimiin. EKP:n neuvostolla on käytettävissään useita keinoja, joilla varmistetaan, että rahapoliittiset operaatiot ovat kooltaan riittäviä. Se voi esimerkiksi käyttää likviditeettiä vähentäviä operaatioita tai poistaa likviditeettiä suurentamalla vähimmäisvarantovelvoitteita, jolloin jää enemmän tilaa likviditeettiä lisääville rahoitusoperaatioille.

ANFA-sopimuksen mukaiset enimmäismäärät tarkistetaan säännöllisesti varovaisten oletusten pohjalta. Enimmäismäärissä on siis mukana riittävät puskurit ennakoimattoman kehityksen varalta. Enimmäismääriä tarkistettaessa esimerkiksi oletetaan, että liikkeessä olevien setelien kokonaisarvo pysyy samana kuin kuluvan vuoden kolmannella neljänneksellä keskimäärin.

ANFA-sopimus solmittiin nimenomaan siksi, etteivät nettorahoitusvarat pääsisi haittaamaan rahapolitiikkaa. Jos yhteenlasketut nettorahoitusvarat kuitenkin ylittäisivät sallitun enimmäismäärän, rahapoliittiset operaatiot voisivat jäädä liian vähäisiksi, jotta rahapolitiikkaa voitaisiin toteuttaa tehokkaasti.

Nettorahoitusvaroissa on tärkeää paitsi niiden määrä myös niiden koostumus. Jos esimerkiksi yksittäiset rahapoliittiset ja rahapolitiikkaan liittymättömät toimet kumoavat toistensa vaikutuksen (kun vaikkapa samaa arvopaperia sekä ostetaan rahapoliittisista syistä että myydään rahapolitiikkaan liittymättömissä operaatioissa), eurojärjestelmän rahapoliittisista aikeista saattaa syntyä ristiriitainen kuva tai rahapolitiikan vaikutus saattaa heikentyä. Keskuspankin valuuttakaupat voivat puolestaan vaikuttaa valuuttakursseihin, tai ne voidaan tulkita väärin valuuttainterventioiksi. Jotta tällaiset toimet eivät haittaisi rahapolitiikan toteuttamista, EKP on antanut ANFA-sopimusta täydentäviä säädöksiä. Se on esimerkiksi laatinut suuntaviivat kansallisten keskuspankkien suorittamista varojen ja vastuiden kotimaisista hallintatoimista (EKP/2019/7) sekä antanut julkisen sektorin velkapapereiden osto-ohjelman perustamispäätöksen (EKP/2015/10). Suuntaviivoilla säännellään esimerkiksi kansallisten keskuspankkien operaatioiden nettovaikutusta likviditeettiin, ja julkisen sektorin velkapapereiden osto-ohjelmaa koskevalla päätöksellä esimerkiksi asetetaan enimmäismäärä eurojärjestelmän omistusosuuksille ostokelpoisten velkapapereiden emissioista.

ANFA-sopimuksella on asetettu enimmäismäärä kansallisten keskuspankkien nettorahoitusvaroille. Tätä kautta rajoitetaan myös keskuspankkien rahapolitiikkaan liittymättömien operaatioiden likviditeettivaikutusta. Kun kansalliset keskuspankit ostavat omaisuuseriä muista kuin rahapoliittisista syistä, ne toimivat institutionaalisina sijoittajina. Tällöin ne noudattavat samoja kriteerejä kuin muutkin institutionaaliset sijoittajat ja tekevät sijoituspäätökset täysin irrallaan rahapolitiikasta. Niiden on noudatettava ANFA-sopimuksen sääntöjä sekä muita sijoituksiin sovellettavia ohjeita. Kansalliset keskuspankit toimittavat EKP:lle säännöllisesti tiedot 1) rahapolitiikkaan liittymättömistä operaatioistaan, joista osa edellyttää EKP:n ennakkolupaa, 2) varoistaan ja veloistaan sekä 3) odotetusta ja toteutuneesta nettorahoitusvarojensa määrästä. EKP voi ryhtyä korjaaviin toimiin, jos ilmoitetut rahapolitiikkaan liittymättömät toimet ovat ristiriidassa rahapolitiikan toteuttamisen kanssa. EKP voi myös päättää kansallisia keskuspankkeja sitovista erityistoimista.

Kansalliset keskuspankit soveltavat tietojen julkaisemisessa kansallisia ja EU:n säännöksiä, joiden mukaisesti ne päättävät, julkaisevatko ne tietoja rahapolitiikkaan liittymättömistä varoistaan ja veloistaan (kuten tietoja rahapolitiikkaan liittymättömien sijoitusten koostumuksesta). Useimmat kansalliset keskuspankit julkaisevat sijoitustietojaan vuosikertomuksessaan, muissa julkaisuissaan tai verkkosivuillaan. Tiedoista voi käydä ilmi esimerkiksi sijoitusten jakautuminen julkisen sektorin velkapapereihin ja muihin velkapapereihin. Kuten muutkin sijoittajat, kansalliset keskuspankit pitävät salassa sellaiset tiedot, joiden pohjalta voitaisiin tehdä päätelmiä niiden tulevasta sijoitustoiminnasta.

Eurojärjestelmällä ei ole valtuuksia julkistaa kansallisten keskuspankkien rahapolitiikkaan liittymättömien varojen ja velkojen koostumusta.

EKP:n vastuulla on varmistaa, että EKPJ:n keskuspankit noudattavat Euroopan unionin toiminnasta tehtyyn sopimukseen sekä EKPJ:n ja EKP:n perussääntöön kirjattua keskuspankkirahoituksen kieltoa. ANFA-sopimuksella ei puututa keskuspankkirahoituksen kieltoon. Sopimuksella säännellään vain rahapolitiikan kannalta toivottavaa rakenteellista likviditeettitilannetta ja asetetaan siten nettorahoitusvaroille enimmäismäärä. ANFA-sopimuksella ei puututa rahapolitiikkaan liittymättömien saamisten ja velkojen koostumukseen eikä niiden kertymistapaan.

Jotta EKP voi valvoa keskuspankkirahoituksen kiellon noudattamista, EKPJ:n kansallisten keskuspankkien on toimitettava sille tiedot varoistaan. Näiden tietojen pohjalta EKP valvoo, etteivät kansalliset keskuspankit myönnä julkisyhteisöille keskuspankkirahoitusta ostamalla niiden velkapapereita ensimarkkinoilta. EKP seuraa myös jälkimarkkinoilla tehtäviä ostoja. EKP:n päätelmät keskuspankkirahoituksen kiellon noudattamisesta julkistetaan EKP:n vuosikertomuksessa.

Keskuspankkirahoituksen kielto ei sisälly ANFA-sopimukseen vaan korkeimpaan mahdolliseen EU-lainsäädäntöön eli Euroopan unionin toiminnasta tehtyyn sopimukseen (artiklat 123 ja 124). EKP:n neuvosto on määrittänyt kansallisten keskuspankkien kaikelle sijoitustoiminnalle säännöt sen varmistamiseksi, ettei sijoituksilla rikota keskuspankkirahoituksen kieltoa. Julkisyhteisöjen velkapaperien ostot ensimarkkinoilta ovat kokonaan kiellettyjä, ja kansallisten keskuspankkien on toimitettava EKP:lle tiedot jälkimarkkinoilla tekemistään ostoista. EKP seuraa keskuspankkirahoituksen kiellon noudattamista ja raportoi seurannan tuloksista vuosikertomuksessaan.