Muokkaa hakua
Pääsivu Media Oheistietoa Tutkimus ja julkaisut Tilastot Rahapolitiikka Euro Maksut ja markkinat Ura EKP:sssä
Hakuehdotuksia
Järjestä tulokset

Euroopan raha-asiain yhteistyörahasto (1973–1993)

Euroopan raha-asiain yhteistyörahasto (EMCF) perustettiin vuonna 1973 edistämään jäsenvaltioiden yhteistyötä talous- ja rahaliiton luomiseksi. Rahasto toimi Baselissa ja sai olennaista hallinnollista ja teknistä tukea Kansainväliseltä järjestelypankilta.

Rahaston ensisijaisena tavoitteena oli varmistaa, että Euroopan talousyhteisön (ETY) valuuttojen keskinäiset kelluntarajat kaventuivat jatkuvasti moitteettomalla tavalla (ns. valuuttakäärme). Se myös valvoi ETY-maiden valuuttojen määräisiä valuuttamarkkinatoimia. Lisäksi rahasto oli vastuussa lyhyen aikavälin rahoituksen hallinnoinnista ja keskuspankkien välisistä maksusuorituksista, mikä johti yhteiseen valuuttavarantopolitiikkaan.

Vuodesta 1976 rahaston vastuulla oli myös hallita ETY:n lainoja, joilla tuettiin tiettyjen jäsenmaiden maksutaseita. Kun Euroopan valuuttajärjestelmä ja Euroopan valuuttayksikkö ecu otettiin käyttöön vuonna 1979, rahaston tehtäväksi tulivat myös kaikki ecujen luontiin, käyttöön ja korkotuottoihin liittyvät tehtävät.

Rahaston hallintoneuvoston jäseniä olivat ne keskuspankkien pääjohtajat, jotka kuuluivat Euroopan talousyhteisön jäsenvaltioiden keskuspankkien pääjohtajien komiteaan, sekä yksi Euroopan komission jäsen. Hallintoneuvosto nimesi ensimmäisessä kokouksessaan 14.5.1973 Kansainvälisen järjestelypankin välittäjäksi, jonka tehtävänä on suorittaa kaikki rahaston operaatiot saamiensa toimintaohjeiden mukaisesti.

Rahasto lakkautettiin 1.1.1994, jolloin Euroopan rahapoliittinen instituutti (EMI) alkoi hoitaa sen tehtäviä. Kansainvälinen järjestelypankki toimi rahaston välittäjänä siirtymäkauden ajan 15.5.1995 asti.

Rahaston arkisto on paperimuodossa ja käsittää 14 hyllymetriä asiakirjoja. Aineistoon sisältyy toimintaohjeita, päätöksiä ja hallintoneuvoston kokouksiin liittyviä asiakirjoja sekä raportteja ja tiedoksiantoja Kansainvälisen järjestelypankin toimimisesta rahaston välittäjänä. Lisäksi arkistossa on dokumentaatiota ETY:n lainajärjestelyn perustamisesta sekä Kreikalle, Italialle ja Ranskalle myönnetyistä lainoista. Asiakirjat ovat pääasiassa vuosilta 1973–2002 (joitain myös vuodelta 1953), ja ne on laadittu yleensä englanniksi, ranskaksi ja saksaksi.

Osa asiakirjoista on digitaalisessa muodossa. Löydät ne alla olevasta luettelosta.

EMCF 1 Asema ja organisaatio
1953–1994 (pääasiassa 1973–1994)

EMCF 1.1 Perustaminen ja perustamisasiakirjat

Alaosio sisältää aineistoa Euroopan raha-asiain yhteistyörahaston perustamisesta ja sen toiminnan oikeudellisista ja organisatorisista järjestelyistä. Siinä on aineistoa myös yhteistyörahaston korvaamisesta Euroopan rahapoliittisella instituutilla EMI:llä. Lisäksi alaosiossa on hallintoneuvoston hyväksymiä päätöksiä ja toimintaohjeita sekä yhteistyörahaston henkilöstösääntöjen työryhmän (Working Party on Staff Regulations) asiakirjoja.

1966–2002 (pääasiassa 1979–1995)

EMCF 1.2 Taloushallinto ja rahoitusoperaatiot

Alaosiossa on asiakirjoja ETY:n lainoista Ranskalle (1983), Kreikalle (1985 ja 1991) sekä Italialle (1993). Lisäksi siinä on tiedoksiantoja ja kuukausikatsauksia valuutta- ja kultaoperaatioista sekä muista operaatioista.

EMCF 2 Kokoukset ja lausunnot
1973–1993

EMCF 2.1 Hallintoneuvoston ja muiden ryhmien kokoukset

Alaosiossa on esityslistoja, pöytäkirjoja ja muuta dokumentaatiota hallintoneuvoston kokouksista (14.5.1973–14.12.1993) sekä henkilöstösääntöjen työryhmän kokouksista (21.9.1973–30.4.1976).

1973–1995

EMCF 2.2 Välittäjäpankin ja Euroopan raha-asiain yhteistyörahaston raportit

Alaosiossa on yhteistyörahaston toimintaa käsitteleviä lakisääteisiä raportteja sekä rahaston välittäjänä toimineen Kansainvälisen järjestelypankin raportteja Euroopan talousyhteisön otto- ja antolainauksesta ja yhteistyörahaston operaatioista.

Haluatko lukea lisää Euroopan raha-asiain yhteistyörahastosta? Tutustu arkistokuvaukseen tai ota meihin yhteyttä.

Kaikki tähän osioon kuuluvat sivut